Palkaton omaishoitaja, päivä 3.

KESKIVIIKKO.

Kello soi 6.30, mutta herään kuitenkin vasta viittä vaille seitsemän. Olo tuntuu lopen uupuneelta ja kipeältäkin. Kello huutaa seitsemältä muistutusta kirjoista, joten ensitöikseni sängystä noustuani kipitän hakemaan kirjan olohuoneesta ja sujautan kassiin. Seuraavaksi kiskon kuteita niskaan ja viikkaan kuivuneet vaatteet hyllyille ja nakkaan pyykkikorin eteiseen odottelemaan siirtymistään kylppäriin. Maha on sekaisin, jotenkin tuntuu että olo ei ole normaali, mutta ehkä se on stressiä. Ehkä alkavaa mahahaavaa, ehkä jotain muuta. Ehkä mielikuvitukseni tuotetta? Muistan yllättäin vesikatkon joka alkaa kahdeksalta. Arvelen etteivät mieheke ja isä ole sitä muistaneet, joten tökkään vettä vedenkeittimeen ja kannuun, sekä muutamaan astiaan jotta koirille saa veden, kupit kun olivat yöllä pesussa. Jätän vielä lapun, että varmasti muistavat eivätkä mene ensimmäisenä kaatelemaan vesiä viemäriin.
En jaksa kuoria porkkanoita, joten otan riskin ja kokeilen josko valintatalo olisi avannut ovensa seitsemältä. Onhan se, ja mukaan tarttuu tomaatteja, rahkaa ja miniporkkanoita.
Koulupäivä menee hyvin, oikeastaan rentouttavasti, joskaan en ymmärrä, miksi ihmisiä koko ajan opetetaan googlettamaan tietoa.. Eikö olisi parempi vaikka testata, osataanko sitä tietoa hakea. Enkä oikein ymmärrä miten ympäristönhoitoon liittyy sekään, osaako tehdä sähkövertailuja tai selvittää kiinteistöveron määrän. Ei minun kaikkea tarvitsekaan ymmärtää, riittää kun tekee? Opettajat pitävät käsikirjasta, ottavat nimen ylös ja suunnittelevat ottavansa ykkösille oppikirjaksi. Miten minulla on sellainen olo että opettajille ryhmämme on tyyppiä "kunhan päästään tästä eroon niin hyvin menee"?
Ruokatunnin aikaan postista soitetaan. Pahoitellaan asiaa, taas. Sama ihminenhän sieltä soittelee kun viimeksikin, ja muistaa tapaukseni hyvinkin. Sovimme että hän soittaa työtaistelun jälkeen uudestaan ja sitten he alkavat kirjata ylös lähetyksien päivämääriä selvittääkseen että missä mättää. Olen skeptinen kaiken suhteen tätä nykyä, mikään ei oikein onnistu.

Kahden jälkeen pääsemme pois pari tuntia aikaisemmin, opettaja ei jaksa opettaa enempää. Käytän hyväkseni ja päätän nukkua päikkärit kurvailtuani sosiaalitoimiston kautta kotiin. Sossun lähellä ei ole juuri parkkipaikkoja, enkä jaksa kävellä, joten kiskaisen autolla suoraan oven eteen, juoksen sullomaan kuoren joka juuri ja juuri mahtuu, postiluukusta sisään. Se siitä. Kotiin nukkumaan, kiitos. Mieheke heräileekin kun hänelle tulee juuri sopivasti kaveri käymään, joten saan lojua ylhäisessä yksinäisyydessäni kahden karvapäällysteisen lämpöpatterin kanssa sängyssä lähes kaksi tuntia. Ennen nukahtamistani mieheke kertoo oksennelleensa. Uskon sen johtuvan tästä hygieniatasosta, mutta hän väittää että maksalaatikko oli huonona.

Herättyäni kurkkaan koneelle ja onnittelen äitiäni puhelimessa luettuani että hän on aloittanut kuntoilun, Soitan systerillekin ja surffailen hetken. Isäni aloittaa oksentelun, väittää että se johtuu vain siitä että hän on niellyt limaa niin paljon. Hän ei ole koskenut maksalaatikkoon.
Mieheke lähtee viiden maissa isälleen ja siitä ammattiliittonsa syyskokoukseen. Päätän sillä aikaa panna hösseliksi. Pesen makuuhuoneen ikkunat ja pesen kukkalautaset. Lähden puistelemaan verhot ulos, parvekkeella se on mahdotonta, siellä on sahanpurua. Törmään ulkona pizzalähettiin ja jätän todennäköisesti kuolavanan jälkeeni. Sekä pizzalähetin ulkonäön että kuljettamansa herkullisentuoksuisen pizzan takia. Viskelen verhojani miten sattuu, ehkä se näyttää siltä että yritän tanssia Valliloitteni kanssa jotain monimutkaista vatsatanssia.. Pizzalähetti väläyttää hymyn ja karkaa hissiin ennenkuin ehdin varastaa pizzan. Sen sijaan mietin hänen autonsa varastamista. Miten ne uskaltavat jättää avaimet lukkoon ja auton käyntiin? Vai onko täälläpäin sanaton sopimus ettei pizzalähettien autoja nyysitä?
Kietoudun verhoihini vielä siinäkin vaiheessa kun lähetti tulee ulos ja kaasuttelee karkuun. No, ainakin se mies tekee töitä, vaikka on ulkomaalainen. Juuri tänään en ymmärrä rasismia, sillä en ole hetkeen nähnyt työtöntä ulkomaalaista, mutta paljonkin työttömiä suomalaisia. Ja töitähän on, niistä ei vaan pidä nirsoilla.
Ripustan ne verhot, siivoilen lattiaa, toivon ettei kiinanruusu tiputa nuppuaan vaikka siirsin sitä, lakkaan listoja, imuroin makuuhuonetta ja siirryn keittiöön. Mieheke tulee kotiin, kello on kahdeksan pintoja. Pyyhin hiutalerasioista rasvaisia sormenjälkiä ja suljen kansia. Olen vuosia sitten sattuneen riisihäröepisodin jälkeen pitänyt hiutaleet ja jauhot muovisissa rasioissa. Mitä järkeä niissä on, jos niitä pitää auki? Sen verran lipsahtaa että mannaryyneja lävähtää maahan pari desia, joten imuroin sitten keittiön kokonaan. Mieheke ripustaa toiset verhot makkariin ja minä alan tehdä ruokaa. Mussakaksi sanottiin kersana, oikealta nimeltään varmaan vaan jauheliha-perunasoselaatikko.
Mieheke soittaa anopille ilmoittaakseen että superloonipatjasta ei lähde haju, joten se on kaatopaikkakamaa. Anoppi ihmettelee että miten se voi haista. Minä en; se on ollut hänen entisen koiransa patjana ja anoppi polttaa sisällä. Tein siis turhaa työtä. Mieheke kantaa patjan roskikseen. Samoin mädäntyneen puisen suojaruukun samalla kun käy ostamassa ruispaloja valintatalosta. Kätevää kun se on kymmeneen asti auki. Muuten olisin aamupalatta huomenna, huomasin nimittäin että ensimmäistä kertaa vuosiin on tilanne, että kaikki puurohiutaleetkin ovat loppuneet.
Kolmannen kerran hänen pitää lähteä ulos kun Serry pyytää pihalle. Käyttäähän hän, mutta kun lähtiessä sorahtaa se "voi jumalauta" suupielestä, niin Serryhän käy pissillä ja juoksee takaisin sisälle. Katselen sitä kiemurtelua puoli minuuttia ja lähden pihalle molempien koirien kanssa. Serry käy kakallakin, hätä oli kova.
Mielenosoituksellisesti kerään pöydällä lojuvat lehdet pinoon miehekkeen paikalle ja tökkään lautasen pinon päälle. Mieheke syömään tullessaan ottaa lehtipinon ja kantaa sen pyykkikoriin, koska kukaan ei ole jaksanut tyhjentää, edelleenkään, lehtikeräystä.
Nousemme pöydästä, mieheke tökkää vuuan likoamaan ja painelee koneelle. Isäni painelee nukkumaan, kello on kuitenkin jo yli yksitoista. Itse jään siivoamaan, vaihteeksi, keittiötä. Täytän tiskikoneen ja pyyhin pöydän, annan vuuan hetken liota ja hankaan sitten enimmät pois ja tyrkkään vuuankin koneeseen.
Onneksi huomenna pitää mennä kouluun vasta kahdeksitoista, saan nukkua ainakin yhdeksään, eikä minulla ole kiire minnekään. Isäni höpötti aiemmin että lähtee perjantai-aamuna evakkoon pyhiksi ja palaa sitten seuraavalla viikolla. Saa nähdä miten sujuu viikonloppu rauhassa.. Mahtaako sitä enää kahdestaan osata ollakaan?
Mahassa kiertää, tuntuu että itsekin voisin oksentaa. Isäni käy hörppimässä yskänlääkettä, joka on suhteellisen lopussa. Kouvolan "päivystävä apteekki" on kyllä vitsi. Päivystystäkö se on, että kaikki menevät kiinni kahdeksalta illalla? Mielestäni päivystävä apteekki saisi olla auki vähintään yhdeksään, mieluiten kymmeneen. Jyväskylän yliopiston apteekki päivystää muistaakseni joka päivä yhteentoista asti illalla. Joskus pitempäänkin. Suosittelen kyllä tännekin, mutta eihän meille tänne mitään yliopiston apteekkia saa, vaikka onhan täällä se käännöstieteen laitos tai jotain. Vai onkohan enää, yliopisto-kyltti oli poistunut viimeksi kun ohi ajoin..
Torstaina ainakin aion salille, joskin pitäisi siivota, tehdä kakkupohja, ja ties mitä muuta.

Mieheke valuu nukkumaan puoli kahdentoista aikaan, itse käyn vielä koneella kurkkimassa mailit ja kirjoittamassa blogia. Käväisen vielä pikaisesti suihkussa ja luen muutaman luvun.
Isäni heräilee vähän väliä yskäänsä ja käy ottamassa yskänlääkettä. Ja tietysti jättää valot palamaan, joka kerta. Ja minä sitten nousen ja käyn sammuttamassa. Luulisi aikuisen ihmisen osaavan, mutta kun ei. Kolmen aikaan saan viimein unenpäästä kiinni. Hyvää yötä.