Palkaton omaishoitaja, päivä 5.

PERJANTAI.

Puoli kahdeksalta herään kellonsoittoon. Pitkä päivä edessä, mutta olen toiveikas. Aloitan hiippailemalla pyykkituvalle. Aloitan pyykkirumban joka kestää ilta kahdeksaan. Pesen verhoista lähtien kaiken tekstiilin minkä vaan kykenen.
Syön pari jauhelihapihviä ja annan Sanillekin pari. Lähdemme aamulenkille, lupaan että aikaa on reilusti haistella. Kierrämme n.100m matkan, aikaa kuluu 20 minuuttia. Tapaamme matkalla vieraan koiran, mutta Sania ei oikein kiinnosta. Terrieri kyseessä, ja Sani tervehtii kohteliaasti haistamalla kuonosta, terrieri pyrkii haistelemaan pepusta. Sani ei välitä pepun haistelusta vieraiden kohdalla, vasta parin tapaamiskerran jälkeen se "alentuu" moiseen. Sitä ei ole kielletty koskaan, joten en tiedä miksi se valitsee mielummin kuonokosketuksen. Leikkimään Sani ei ryhdy, joten pahoittelen terrierille ja lenkittäjälleen että Sani on vähän aamukankea. Vitsailemme vähän ja jatkamme lenkkiä. Sani ottaa kaiken irti haistelusta ja riehaantuu kun tulemme rappukäytävään. Tanskandoggihepuli rappukäytävässä ja minä nauran maha kippurassa, ja tietysti Sani riehaantuu lisää. Häntä heiluen Sani haistelee joka huoneen, en tiedä mitä etsii. Ehkä tarkastaa mitä olen saanut aikaan yöllä.

Jatkan siivousta, olohuone on valmis, yksin mattoihin meni uskomattoman paljon aikaa. Keittiö on valmis, kutakuinkin. Leivon täytekakun, pari pullapitkoa ja muffinsseja. Mieheke soittaa että koska kerkeisin hakea hänet. Lupaan soittaa kun lähden. Teen vielä kahta eri makaroonisalaattia ja aion tehdä tuoresalaatin. Siivoan makkaria ja eteistä. Kaikki näyttää olevan mallillaan, kunnes muistan, että parveke on siivoamatta ja vessa pesemättä. Soitan miehekkeelle että paniikki iskee, voiko hän tulla äitinsä kyydillä puoli viiden maissa, täällä on täysi katastrofi vielä päällä. Se sopii hänelle, onneksi.
Parvekkeeseen kuluu tunti. Laitan vessan likoamaan kloriitilla ja painun parvekkeelle; nostelen ritilät ylös, laston kaksi kassillista tikkua ja sahajauhoa, pyyhin, imuroin, puunaan. Kerään tupakantumppeja ja tuhkaa sieltä täältä. Tajuan että patongit pitää paistaa, ja muistan, etten muistanut ostaa niitä. Samoin tomaatit ovat loppuneet.
Ehdin juuri ja juuri saada siivottua ja käytyä suihkussa kun mieheke kävelee sisään. Juuri ja juuri siinä mielessä, että olen pukemassa vaatekomerossa Sanin uikuttaessa oven takana. Päästän Sanin sisään ja samantien kuulen tutun avainten kilinän. Serry juoksee sisään ja haistelee joka paikan. Se pyörii jaloissa kun juttelen anopin kanssa, ja mieheke lähtee hakemaan pappaansa ja patonkeja. Hetken päästä Serry väsähtää ja käy kopillaan kurkkimassa ja vikisee kun koppi on tyhjä. Olen pessyt molempien koirienkin viltit ja tyynyt. Serry päättää lainata Sanin punkkaa ja nukkuu siellä sitten muutaman hetken, kunnes vieraita on sen verran että Serry kipuaa anopin syliin nukkumaan ja vahtimaan outoja ihmisiä pyörätuoleissaan. Katan pöytää ja teen kermavaahdon. Mieheke tulee ja ihastelee kakkua, kuten myöhemmin muutkin vieraat. Vieraita saapuu ja mieheke viihdyttää heitä olohuoneessa. Vien viimeisiä pyykkejä ja haen osan ylöskin. Viikkailen pikaisesti hyllyyn ja lähden hakemaan niitä tomaatteja ja muuta salaattiainesta. Pakkaan miehekkeen lahjan. Migreenipäänsärky alkaa nousta, stressiä, vieraita ihmisiä ja liian vähän unta. Otan särkylääkkeen joka ei tehoa. ostamassani tomaattirasiassa tomaatit ovat mätiä alapuolelta. Pyydän miehekettä kirmaamaan valintatalolle puolestani. Hän käy vaihtamassa tomaatit, avaa rasian siellä kaupassa pyynnöstäni. Saa rahat takaisin ja uuden rasian tilalle. Hyvä. Onneksi asumme lähellä, ei tule kalliiksi. Kysyn miehekkeeltä että eikö hän ihmettele, mihin mahdutin kaiken tavarapaljouden. Hän virnistää minulle ja sanoo että "En, tiedän että sulla on sellasia milla maagisia voimia." Hihitän. Itsestänikin sen tavaramäärän setviminen ja kaiken saaminen kuntoon lähes ajoissa on pieni ihme. Mieheke kääntyy vielä puoleeni ja tuumaa: "No ei, kyllä sä enemmän olet sellainen Matami Mimmi".
Saan salaatin valmiiksi ja mieheke laittaa kahvin valumaan. Miehekkeen isä lähtee jo pois, ei halua jäädä kahville. En nähnyt häntä ollenkaan, välttelemme toisiamme. Tapasin hänet kerran, kättelimme ja esittäydyimme miehekkeen tallin pihassa. Tästä on kaksi vuotta aikaa. Sen jälkeen miehekkeen sisko puhui minusta jotain, en tarkalleen tiedä mitä. Hän mm. haki lähestymiskieltoa minua vastaan ja muuta mukavaa. Turha ehkä sanoakaan, mutta ei mennyt läpi. Valheita ja valheita valheiden perään. Mutta silti teot ovat jättäneet jälkensä; silloin pari vuotta sitten syksyllä isänsä ilmoitti miehekkeelle että minut pitää heittää pihalle. Tarkalleen ottaen itseasiassa mieheke majaili luonani, joten isänsä ilmoitti että mieheke voi palata omaan asuntoonsa ja jättää minut, ja mieluiten samantien. Olin epätoivoinen ja vähällä jättää miehekkeen. En ollut valmis käymään läpi taas yhtä hankalaa suhdetta, jossa toisen osapuolen vanhemmat heittävät kapuloita rattaisiin. Kävin sitten isänsä pihassa ja pyysin että hän kuuntelisi minun versioni tapahtuneesta, sillä en tiedä mitä tämä miehekkeen sisko on puhunut. Ei toiminut, miehekkeen isä karjui suoraa huutoa että "painu helvettiin mun poikani elämästä".
Poistuin paikalta, itkien.
Mieheke katkaisi välit isäänsä, mutta huomasin ajan myötä tämän kaipaavan kuitenkin isäänsä. Pehmittelin hiljalleen anopin kanssa yhteisestä sopimuksesta, ja puolentoista vuoden kuluttua mieheke sitten "antoi anteeksi" ja auttoi isäänsä jossain projektissa. Nyt, puolisen vuotta myöhemmin, he tapaavat melko säännöllisesti. Miehekkeen isän vaimo kuoli hiljattain yllättäin, joten on hyvä, että mieheke oli tukena isälleen. Se vaimo oli ihan mukava ihminen, vaikka lähikaupassa töissä ollessaan viskelikin vaihtorahat äkäisesti pitkin poikin, jotta jouduin niitä noukkimaan pitkin lattioita. Vaahtosin asiasta tuolloin, mutten jaksanut tehdä ilmoitusta kauppiaalle. En tiedä, mitä tämä vainaja oli puhunut sitten minusta, mutta jossain vaiheessa kyllästyin tuohon k-marketin (Eskolanmäki) toimintaan kun ostin sieltä lihaliemikuutioita kun heillä oli kampanjalappusia että "maaliskuun ajan kokeile uusia maggi-lihaliemikuutioita." Kampanja oli näitä "lähetä kuitti ja saat rahat takaisin"-kampanjoita. Niinhän siinä kävi sitten, että kun tutkin lappusta tarkemmin niin kyseessä oli vuoden vanha kampanja. Mutta saivatpa myytyä lihaliemikuutiota. Lisäksi olen ostanut kyseisestä, nyt jo toimintansa lopettaneesta k-marketista pilaantuneita kinkkusuikaleita, paakkuista maitoa ja käyneen vesimelonin. Lihaliemi oli siis se kuuluisa viimeinen niitti, joka katkaisi kamelin selän. Laitoin palautetta keskolle että "johan on uskomatonta meininkiä". Luettelin asiat, ja oletan, etten ole ollut ainoa joka on ollut tyytymätön kohteluun k-marketilla. No, sain kun sainkin kauppiaalta palautteen: "Olemme pahoillamme aiheuttamastamme uskomattomasta meiningistä". Ja se siitä. Otin tämän henkilökohtaisena vittuiluna.
Sen verran kävin vielä k-marketilla että viimeisenä aukiolopäivänä -70% myynnissä kävin onnittelemassa kauppiaspariskuntaa että "No, teillä kerrankin kauppa käy".

Mutta niin, miehekkeen isä siis ei näyttäytynyt minulle, eikä käynyt keittiössä edes päivää sanomassa kun kodissani kävi. Myönnän olevani katkera, mutta onneksi kuitenkin hän tuli, tiesin sen merkitsevät kuitenkin miehekkeelle paljon.
Vieraita kävi n.15kpl, tarjottavat riittivät, paljoa ei jäänyt yli. Keittiöstä päästyäni otin migreenilääkkeen yhdeksän aikaan. Serry halusi nukkumaan, joten laitoimme koppiin tyynyn, vaikkei oma tyynynsä ollutkaan (oma oli vielä kostea..) ja Sanikin painui jo nukkumaan. Itsekin pidin tunnin lepohetken säkkituolissa. Mieheke kävi serkkunsa kanssa saunassa sillä aikaa. Muutama vieras tuli sitten vielä iltaa istumaan, etukäteen sovitusti. Kun sitten viimein siitä tuolista nousin, jalat pettivät alta. Nojailin sitten seiniin hetken.
Vetelin miehekkeen kanssa yhdet verhot kuivumaan. Katselin niitä ja sanoin että "nämä verhot sitten jäävät erossa minulle". Mieheke pysäytti liikeen, katsoi minua ja ilmoitti, että "jaa, ajattelit joskus erota? Minä kyllä ajattelin olla siun kanssa loppuelämän". Naurahdin ja muistelen hetkeä jolloin sain verhot: en oikein tullut toimeen naapureiden kanssa tässä talossa, enkä tiedä, tulenko vieläkään muuta kuin harvojen. Se yksi pariskunta, joka minut otti ystävällisesti vastaan eikä juoruillut, laittoi kämppänsä myyntiin. Odottelin hissiä tullessani lenkiltä Sanin kanssa, ja rouva oli siinä alaalla kantamassa tavaraa autoon. Hän päivitteli tavaransa märää. Hän tuumasi että hänellä on verhojakin enemmän kuin omiksi tarpeiksi, johon kommentoin jotain ettei verhoja koskaan voi olla liikaa. Hän kaivoi laatikostaan eräät verhot, joissa oli vaalean ja tumman ruskeita kukkia ja lehtiä valkoisella pohjalla, vanhaa hyvää kangasta. Juuri makuuhuoneemme väriset.. Hän ojensi niitä minulle ja kysyi, että voisinko keventää hänen muuttotaakkaansa huolimalla verhot, vaikka muistoksi, jos niillä nyt mitään tekee enää. Katselin silmät pyöreänä ja hän tunki verhot käsivarrelleni. Kiittelin vuolaasti ja kiikutin verhot ylös. Mieheke nukkui silloin, ja hänen herättyään kerroin episodista ja ripustimme verhot ikkunaan. Siinä ne olivat vuoden, kunnes tuli aika vaihtaa nyt talveksi tummempaan. Ne verhot tulevat kyllä olemaan vielä ensi kesänä ikkunassa.
Ilta meni ihan hyvin, siivoilin vielä ylimääräiset tuolit pois ja laittelin asitat koneeseen ja keräilin roskat olohuoneesta, makkarista ja keittiöstä. Aamuksi ei jää kun tarjoiluastioiden pesu. Suihkun kautta nukkumaan, tiuku repii kahta. Nukun katkonaisesti, sillä isäni soittelee vuoroin miehekkeen, vuoroin omaan puhelimeeni. Tiedän, ettei hän neljältä aamuyöllä voi haluta mitään hyvää. Näen sekavia unia siitä, miten isäni tekee kuolemaa ja pyytää apua puhelimella, ja kun se vielä viiden aikaan pirisee, en voi estää kyyneleitä. Tiedän, että hän vain jorisee kännisiään, eikä hänellä ole hätää.. Mutta toisaalta, minä olen ainoa jolta hän pyytäisi tosipaikan tullen apua. Hiljennän puhelimen ja yritän vielä nukkua muutaman hetken..